Artikkelit

UUDET LUOSTARIYHTEISÖT

Jesús Castellano Cervera OCD

Kun puhutaan uusien luostariyhteisöjen vaihtelevasta, laajasta kirjosta, ehkä selvin yhteinen piirre on se, että kukoistuskauttaan elävät sellaiset ryhmät, jotka tarjoavat mahdollisuuden uuteen elämäntapaan, missä voidaan yhdistää luostarikutsumus elämään tämän päivän maailmassa. Näillä uusilla yhteisöillä on kymmenisen yhteistä tunnusmerkkiä, jotka luetellaan seuraavassa:

1. Näiden yhteisöjen juuret ovat Raamatun- erityisesti lectio Divinan- uudelleen lukemisessa ja tutkimisessa. Tätä harjoitetaan uutterasti, yksin tai yhdessä, päähuomio kiinnitetään Jumalan Sanaan ymmärrettynä kirkollisen tradition kautta. Erikoisesti tutkitaan Jakamattoman Kirkon ensimmäisen vuosituhannen tekstejä. Juuri tämän vuoksi on niin tärkeää jatkuva Raamatun tutkiminen ja huomion kiinnittäminen niihin teksteihin, joita Liturgiassa ehdotetaan.

2. Näiden yhteisöjen ehdottama Liturgia on tarkoitettu nykypäivän ihmisen ymmärrettäväksi, se on samalla kertaa kaunis ja hillitty ja avoin kirkollisen universalismin eri horisonteille. Liturgian rytmit voivat olla erilaiset; esim. Rukoushetket (enemmän tai vähemmän kanonisten rukoushetkien mukaiset), ehtoollisen nauttiminen (jokapäiväisesti tai muutaman kerran viikossa, erityisen juhlallisesti sunnuntaisin). Jotkut yhteisöt ovat luoneet ja omaksuneet oman Liturgiansa ja siihen liittyen oman kalenterinsa.

3. He hakevat inspiraationsa ja ravintonsa ensimmäisten vuosisatojen luostarien suurista spirituaalisista teksteistä ja idän klassisista luostarisäännöistä. Usein he ravitsevat itseään kerjäläismunkistojen suurten perinteiden spirituaalisuudella. Yhteisöjen rakenteessa taas otetaan usein mallia Reformoidun Kirkon luostariyhteisöistä. Näitä lähteitä sovelletaan ja välitetään soveltuvin osin myös uskoville yleensä.

4. Niiden ehdottama elämäntapa on yksinkertainen ja hillitty, vapaa vuosisatojen aikana kertyneistä rakenteista ja avoin keskinäiselle vuorovaikutukselle. Se on myös vapaa taideaarteista, joita katsella ja jotka voivat muuttua viihteeksi turismin palvelukseen.

5. Koska ne ovat syntyneet meidän aikanamme, niiden inspiraation olennainen luonne on ekumeenisuus. Se ilmenee rukouksena yhteisyyden puolesta, kääntymyksen ja osallistuminen ekumeenisessa spirituaalisuudessa sekä vieraanvaraisuudessa, jota osoitetaan ja etsitään erilaisista ja eri Kirkkojen ja tunnustusten luostariyhteisöistä. Näin löytyy yhteisyyttä ja samoja arvoja ja edistetään kohtaamista rukouksessa ja tutkimisessa. Joskus jopa voidaan luoda jotain jatkuvampaa yhteistyötä tai viettää joitakin elämänjaksoja näissä alkuperäisen luostariperinteen paikoissa, kuten esim. Keski-Idässä tai Slaavilaisessa Idässä.(Ortodoksiluostareissa?)

6. Ne osoittavat sydämellistä vieraanvaraisuutta niille, jotka usein ja yhä lukuisampina tulevat jakaakseen spirituaalisen kokemuksen ja oppiakseen rukoilemaan

Lectio Divinan ja uudistetun Liturgian mukaan eri yhteisöjen tapa osoittaa vieraanvaraisuutta vaihtelee, mutta aina pyritään siihen, ettei yhteisön elämää kuormiteta liikaa. Tasa-arvoinen sydämellisyys kaikkia kohtaan antaa mahdollisuuden dialogiin elämän tarkoitusta etsivien aikamme ihmisten kanssa. Niiden ihmisten kanssa, jotka ovat vieraantuneet yhteydestä Kirkon alkuperäiseen Pastoraaliin ja jotka haluavat löytää totuuden, hyvyyden, kauneuden ja todellisen ilon ja jotka sen vuoksi vierailevat usein näissä luostarielämälle ja spirituaaliselle dialogille pyhitetyissä paikoissa.

7. Ne eivät etsi pakoa maailmasta, vaan maailmallisuudesta, jota voi olla yhtä paljon siviiliyhteiskunnassa kuin tietyissä kirkollisen elämän piireissä. Ne haluavat avautua Jumalan Läsnäololle historiassa, niiden veljien ja sisarten veljeydelle ja kumppanuudelle, jotka jakavat aikamme miesten ja naisten kaipauksen? (ansia= kaipaus, ahdistus, hätä, kiihkeä halu). Joskus he tekevät sen liittämällä luostarielämän urbaaniin työelämään, joskus he ovat etäämpänä asutusalueista, pyrkien elämään tasapainossa toisaalta "maailman menossa", toisaalta erossa yhteiskuntaelämän huolenaiheista.

8. Usein, joskaan ei yksinomaan, on kysymys sekayhteisöistä, joissa on sekä miehiä että naisia. He ovat saman luostarisäännöstön alaisia ja he ovat tehneet saman evankelisen lupauksen; joskus voi olla myös pariskuntia, jotka harjoittavat samaa evankelista elämää.

Tämä on suhteellisen uusi asia, jota edelleenkin pidetään uhkayrityksenä ja kiistanaiheena. Se edellyttääkin paljon kasvatusta ja kokemusta niin, että tasapaino yhteiselon ja kiintymyksen ja toisaalta todellisen kristillisen rakkauden välillä pysyy tasapainossa; tämä on mahdollista ja monien mielestä toivottavaakin integraatiota maskuliinisen ja feminiinisen välillä.

9. Yhteisön jäsenillä on myös oikeus harjoittaa ammattiaan, joko yhteisön sisä- tai ulkopuolella. Tätä pidetään osallistumisena Jumalan luomistyöhön, myös käytännön vastuun ottamisena työelämästä. Se antaa myös taloudellisen itsenäisyyden yhteisöstä sekä riippumattomuuden muista kirkollisista tai siviilielämän instituutioista.

10. Nämä yhteisöt etsivät ja löytävät uudelleen sen ulottuvuuden, missä maallikot saavat luostarivihkimyksen, vaikka heidän liittymisensä yhteisön hallinnolliseen, diakoniseen tai papilliseen ordinaatioon (ordinaatio= järjestys, ym. sekä papiksi vihkiminen eli ordinaatio) onkin rajallinen. Tämäntapainen luostarivihkimys ymmärretään manifestina radikaalista Kristuksen seuraamisesta. Sillä tavoin pyritään Pyhän Hengen vastaanottamiseen joustavamman luostarielämän kautta.

Näiden tunnusmerkkien lisäksi uusilla yhteisöillä on oma erityinen tapansa liittyä Kirkon yhteyteen; piispan auktoriteetin alaisena, mutta poikkeusluvalla ilman juridista alaisuutta. Tätä voidaan verrata Idän Kirkkojen luostarien tapaan elää sitä karismaa, jonka Jumala suo erilaiselle (erityinen, yksilöllinen?) kirkolle. Tässä on ero siihen "universaalisuuteen", mikä vuosisatoja on ollut luonteenomaista länsimaiselle uskonnolliselle elämälle, ja joka on ollut vahingollista kaventaen mahdollisuuksia liittyä Kirkon hiippakuntiin Tämä hiippakuntadimensio (=ulottuvuus) konkretisoituu siinä, että Piispan käsiin on luotettu yhteisön pappien tai diakonien nimittäminen uusien luostarijäsenten joukosta.

Näiden yhteisöjen periaatteiden mukaisesti ne eivät pyri tulemaan tunnetuiksi uusina uskonnollisen elämän instituutioina, vaan ne määrittelevät itsensä uskovaisten tekojen - joko yksityisten tai julkisten - yhteisöinä. Poikkeuksena tästä ovat ne, jotka valitsevat kanonisen hiippakunnallisen luostarin muodon siihen kuuluvin oikeuksin (C.615).

Dialogissa traditionaalisten luostarien kanssa etsitään lisää valinnanmahdollisuuksia. Erilaisuutta kunnioitetaan, jotta klassiset yhteisöt eivät korostaisi liian nurkkakuntaisesti omaa kokeneisuuttaan eivätkä uudet toisaalta ärsytä esittämällä modernisuuttaan ainoana mahdollisuutena elää luostarikutsumusta nykyajassa.

SUPLEMENTO AL DICCIONARIO TEOLÓGICO DE LA VIDA CONSAGRADA