Karmeliittaspiritualiteetin kurssilla 2006

Karmeliittaspiritualiteetin kurssilla

Heponiemessä järjestettiin 7.-11.8.2006 karmeliittaspiritualiteetin kurssi, jossa tutustuttiin Avilan Teresan kirjoihin Sisäinen linna ja Elämäni. Kurssin vetäjänä toimi ekumeeninen karmeliittasisar Hannele Kivinen de Fau. Tämä oli laatuaan ensimmäinen kurssi ja sai innostuneen ja keskittyneen vastaanoton. Vastaava kurssi on tarkoitus järjestää alkuvuodesta 2007.

Viiden päivän ajan kuljimme rukouksen maailmassa, sisäisessä linnassa huoneesta toiseen. Välillä olo tuntui vähän vieraalle, olihan kyse keskiajasta ja osin sen ajan ilmaisutavasta. Mutta varsinkin lopussa kurssia alkoi avautua, mistä oli kyse ja tuntui kuin olisi palattu alkuun, mutta muuttuneina. Tämä viiden päivän sisäinen matka oli oikeastaan matka kotiin, omaan sisimpäämme, todelliseen minäämme eli sieluumme, Jumalan asuinsijaan meissä.

Torstaina illansuussa saimme kurssillemme vieraaksemme Roomasta Suomessa Espoon paljasjalkaisten karmeliittanunnien luona vierailulla olleen professori Karmeliittaisä Ullrich Dophamin. Hän on Avilan Teresan asiantuntija, ja sen vuoksi myös suosittu luennoitsija. Saimme esittää hänelle muutamia kysymyksiä, joihin hän mielenkiintoisella ja hyvin käytännönläheisellä tavalla vastaili meille. Referoin tässä hiukan hänen vastauksiaan.

Kysymykseemme, mikä on Avilan Teresan merkitys omalle ajallemme, Isä Ullrich vastasi, että se on rukous. Rukous ymmärrettynä prosessina ei niinkään harjoituksena tai keinona lähestyä Jumalaa. Rukous muuttaa meitä. Meillä on rikas tapakulttuuri, rikkaat juhlat, rikas kristillinen perintö, mutta rukous ei ole meille niin tärkeä. Äiti Teresan (Isä Ullrich käytti tätä nimitystä) opetus on rukouksessa, sydämellä rukoilemisessa. Me tunnemme hänet mystisistä kokemuksista, mutta se ei ole tärkeintä Äiti Teresan opetuksessa. Hän ei ole vain mystiikan kokemuksen äiti, vaan hänen todellinen merkityksensä nykyajalle on hänen opetuksessaan rukouksesta. Tätä opetusta kaivataan. Vieraamme kertoi, että monet kokevat, että heidän sydämensä aukeavat, kun he kuulevat tätä opetusta rukouksesta.
Kuinka Avilan Teresa ja Ristin Johannes vaikuttivat toisiinsa? Kun he tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 1567, Äiti Teresa oli 52-vuotias ja Ristin Johannes 25-vuotias. Tätä ennen Äiti Teresa oli kirjoittanut Elämäni- ja Tie täydellisyyteen- kirjat. Näihin ei siis Ristin Johanneksella ollut vaikutusta. Sisäisen linnan Teresa kirjoitti myöhemmin ja siitä voidaan löytää vaikutusta Ristin Johannekselta. Voidaan sanoa, että heidän vaikutuksensa toisiinsa oli kuitenkin enempi ja tärkeämpää elämässä kuin opissa.

Ristin Johannes vietti Äiti Teresan kanssa kuusi viikkoa Medina del Campon luostarissa. Myöhemmin hän toimi Encarnacion luostarin rippi-isänä. Äiti Teresalla oli näin mahdollisuus myös opettaa Ristin Johannekselle omaa elämäntapaansa, johon kuului selkeä kuva kaikesta, itsensä kuolettaminen ja yhteisöelämä. Vanha ihminen kuolee, jotta uusi voi syntyä. Liha eli oma hyvä on vahvin vihollisemme ja sen voimme kuolettaa rukouksella, sillä Jumala muuttaa meitä rukouksen kautta. Uutta, ajan tavasta poiketen Äiti Teresalla oli, että kaikki olivat tasa-arvoisia ja että luostarielämän haasteellisin puoli oli elää päivittäin yhdessä. Se on paljon haasteellisempaa kuin rukoilla yhdessä.

Ristin Johannes oppi Äiti Teresalta sisarien elämäntapaa, elämää olemassaolon tasolla, johon kuuluu myös teresalainen rukous. Tämän tapaamisen jälkeen Äiti Teresa mainitsee kirjoittamassaan kirjassa, että Ristin Johannes on rukouksen mies ja hän tarkoittaa nimenomaan elämää. Olla rukouksen ihminen tarkoittaa sisäistä elämää, Jumalan kanssa elämistä. Silloin ihminen rakastaa ja on rakastettu. Äiti Teresan ajatus on, että Jumala rakastaa sinua ja haluaa myös itse tulla rakastetuksi. Tässä on kysymys kaikkein syvimmästä ihmisen kaipauksesta. Juuri tällä olemassaolon tasolla oli Äiti Teresan ja Ristin Johanneksen vaikutus toisiinsa.

Miten Avilan Teresan käsitys Jumalasta muuttui hänen elämänsä aikana? Kun hän nuorena naisena astui karmeliittasääntökuntaan, oli hänellä voimakas Jumalan pelko. Sen ajan saarnaajat pitivät pelkoa yllä, puhuttiin paljon helvetistä ja helvetin pelosta. Pelko vaikutti häneen ja muutos tapahtui Jeesus Nasaretilaisen kautta historiallisena henkilönä. Elämäni kirjassaan Äiti Teresa kertoo siitä, miten äidin kuoltua isä laittoi hänet Avilaan luostariin. Hän oli alussa siellä hyvin onneton, mutta alkoi pian olla onnellisempi kuin isänsä kodissa. Kaikki pitivät hänestä. Hänellä oli armo miellyttää toisia, siksi häntä rakastettiin. Hänellä oli luontainen lahja Jumalalta olla ystävä.

Myöhemmin Äiti Teresa kertoo vastaavanlaisen tilanteen ystävyydestä Jumalan kanssa. Monien vuosien ajan jo ennen nunnana oloa hänen ajatuksensa viivähtivät Getsemanen puutarhassa, kun Jeesus oli yksin opetuslasten hylkäämänä. Äiti Teresalla oli tarve elää Jumalan ystävänä Jeesuksen kautta. Hänellä oli ystävyyden lahja, tarve ystävyyteen Jeesus Nasaretilaisen kanssa. Hän pääsi siihen meditoiden ja ajatellen, ettei Jumalaa tarvinnut pelätä. Koska Jeesus rakastaa meitä, hän kuoli puolestamme. Näin hän pääsi pelosta rakkauteen Jeesus Nasaretilaisen avulla. Historiallinen Jeesus auttoi häntä muuttamaan kuvaansa Jumalasta. Hänessä alkoi kehittyä ja kasvaa varmuutta. Hän näki Jeesuksen sellaisena, jolle voi puhua jatkuvasti. Jeesus oli mies vaikka Jumala, hän ei kauhistunut meidän heikkouksiamme ja surkeaa inhimillistä tilaamme, hänelle voi puhua ystävänä vaikka hän on Jumala. Hän oli Herra, mutta ei sellainen kuin herrat täällä maanpäällä, joiden valta perustuu keinotekoiseen auktoriteettiin. Näin Äiti Teresa pääsi pelosta rakkauteen, rukoukseen.

Heponiemen täysihoito, sukellus Sisar Hannelen johdolla Avilan Teresan maailmaan, hellesäässä Puujärven tuoma virkistys, sen veden kantava voima ja meille järjestetyt yllätykset: hetkipalvelukset Pia Skibdahlin johdolla äänimaailman yksinkertaiseen kelluvaan hiljaisuuteen ja yllätysvieras Roomasta… Kuinka etuoikeutetulle mukanaolo tuntuikaan tämän kaiken keskellä!

Leena Erkkilä / Ekumeenisten Karmeliittaluostariyhteisön kannatusjäsen, Kannus