Tuntemuksia ignatiaanisesta retriitistä Loyolassa kesällä 2008

Tuntemuksia 30 päivän ignatiaanisesta retriitistä

Eero Voutilainen 24.11.08

Ignatiaaniset harjoitukset ovat Ignatius Loyolan (1491-1556) hartauselämään pohjautuvia yksilöharjoituksia. Ignatius Loyolaa on pidetty ennen kaikkea vastauskonpuhdistajana ja jesuiittajärjestön eli Jeesuksen seuran perustajana. Ignatius oli myös mystikko, ihmisen sielunelämää syvästi ja laajasti tunteva kasvattaja. Hengelliset harjoitukset syntyivät pohjois- Espanjassa, Manresassa, Saksassa alkaneen uskonpuhdistuksen aikoihin.

Lähes 20 vuoden hiljaisuuden ystävyyden, lukuisten viikonvaihteen hiljaisuuden retriittien ja hieman pidempien ignatiaanisten retriittien rohkaisemana uskaltauduin mukaan 30- päivän hiljaisuuteen, ignatiaaniseen retriittiin Loyolaan, Ignatiuksen syntymäseudulle. Etukäteen en osannut aavistaa miten syvällinen ja antoisa ”aikuisrippikoulu” minua odotti.

Sanoin on mahdoton kuvailla millaista sisäistä matkaa sain 30 päivän aikana kokeneen hengellisen ohjauksen tukemana luonnonkauniissa ja ystävällisyyttä pursuavassa ympäristössä tehdä. Pidin hengellistä päiväkirjaa ja kirjoittelin Jumalani kanssa käymiäni keskusteluja. Olen tähän ”tuntemusraporttiin” poiminut muistiinmerkinnöistäni joitakin ajatuksia ja tuntemuksia, joihin itse aika ajoin palailen. Poiminnat ovat harjoitusten ohjauksesta ja kokemuksistani tekemiäni omia tulkintoja itseäni varten, eivät harjoitusten ”opetusta”.

Ignatius jakoi harjoitukset neljäksi ”viikoksi”. Viikko ei ole sama kuin kalenteriviikko. Jaksojen välillä on kaksi kertaa koko päivän ja kaksi kertaa lyhyempi tauko. Jokaisen harjoituspäivän rakenne toistuu samana. Oma päiväni noudatti kuukauden ajan seuraavaa perusrakennetta.

Hiljaisen retriittipäiväni rakenne 30 päivän harjoituksissa
06.30 - Aamuhölkkä ja sen päätteeksi puutarhassa aistien avaus Jeesuksen ylösnousemusta kuvaavan mosaiikkityön kirvoittamana
7.30 - Aamurukoushetki omassa huoneessa
08.30 - Yhteinen aamurukous kappelissa
08.45 - Aamiainen
09.30 - 10.00 Keskustelu ohjaajani kanssa
10.00 - Saamani ohjaustuen ja virikkeiden sulattelua
11.00 - Hiljaista rukousta (meditaatio, kontemplaatio) itse valituissa paikoissa: puutarhassa, vuorilla, kappelissa, huoneessa
11.30 - Aamupäivän kahvihetki (kahvia ja teetä automaatista)
12.45 - Harjoitusten yhteistä ohjausta
13.30 - Yhteinen lounas
14.30 - Yhteisen ohjauksen sulattelua ja päiväkirjan kirjoittamista
15.30 - Iltapäivänokoset
17.00 - Iltapäivän kahvihetki
17.30 - Hiljaista rukousta (meditaatio, kontemplaatio) itse valituissa paikoissa; kehon kuuntelua, lukemista, luonnossa kävelyä, kirjoittamalla Jumalan kanssa keskustelua
20.15 - Messu ja ehtoollinen kappelissa
21 - Yhteinen päivällinen
21.30 - Iltarukoushetki omassa huoneessa

Harjoitusviikkojen luonne
Ensimmäisen viikon aikana syntien ja maailman synnillisyyden kohtaamista Jumalan silmin, hänen armollisessa ja anteeksiantavassa läsnäolossaan. Ensimmäisellä viikolla harjoitellaan diskursiivista meditaatiota, raamatun tekstien meditointia Lectio Divina- prosessina. Tekstin lukua hitaasti kolme kertaa päätyen reflektioon ja omaan rukoukseen.

Toisella viikolla, mikä on viikoista pisin, syvennytään Jeesukseen tuntemukseen ja seuraamiseen. Ensimmäisen viikon olemme sisällä itsessä, toisena viikkona Jeesuksen kanssa, Jeesuksen elämässä. Miten elän maailmassa hänen kanssaan. Rukoustapa painottuu toisesta viikosta alkaen kontemplaatioon. Harjoitukset ovat kontemplatiivista rukousta.
Kolmas viikko keskittyy Jeesuksen kärsimykseen ja kuolemaan, neljäs viikko ylösnousemukseen ja Jeesuksen seuraamiseen.

Neljännellä viikolla yhteinen nimittäjä on ilo. Todellinen ilo, onni joka nousee sydämestä. Olen onnellinen ja iloinen ilman syytä. Kiitos sovituksen ja ylösnousemuksen. Kristus on todella
keskellämme, meissä, konkreettisesti. Näen Kristuksen sinussa. Opetuslapset havaihtuivat
ja tunsivat Kristuksen kun he näkivät hänet ihmisessä, Jeesuksessa, joka mursi leipää heille. Tai jonka kylkeä voi koskettaa. Kristus ei ole aave, vaan elävä Jumalan Poika.

Ignatiaanisten harjoitusten tarkoitus
– Mikä on harjoitusten tarkoitus, mitä tahdomme? Hiljaisuuden kokemusta.
– Ulkoinen hiljaisuus tukee sisäistä, kummankin keskinäinen tasapaino elämässä.
– Kuukauden ajan henkilökohtaisia kokemuksia ignatiaanisista harjoituksista. Persoonakohtaisuus
tärkeää, siksi ohjaajan ohjausta kuinka rukoilla omissa elämäntilanteissa. Mikä toimii, sitä sovella, mikä ei toimi, jätä pois.
– Neljä henkilökohtaista rukoushetkeä päivän ohjelmaan: valmistautuminen, rukous (sanallinen, meditaatio, kontemplaatio) 15 - 60 min, mitä rukouksessa nousi, kosketti, kolahti.
– Ignatiaanisten harjoitusten alkuosan tarkoituksena on ankkuroida elämän ja rakkauden
perustuminen Jumalaan.
– Ignatiaanisissa harjoituksissa pikkutarkat ohjeet. Ja vapaus. Hyväksy, jos auttaa, ellei, anna mennä. Ohjauksen ei tule rajoittaa harjoittelijan ja Jumalan keskinäistä ystävyyttä. Kyse on hengestä, ei säännöistä.
– Harjoitusten ohjaajat eivät opeta vaan auttavat asettumaan Jumalan eteen ja hiljentymään
hänen läsnäolossa. Ohjaajat tukevat ja poistuvat. Eivät ”häiritse” neuvoillaan; ohjaaja on ohjattavan ja Jumalan välissä siltana, ei välittäjänä.
– Harjoituksissa voi tapahtua kaikkea, mitä tahansa, kaikki kuuluu harjoituksiin.
– Päivittäisissä ohjauspuolituntisissa painotus emotionaaliseen jakamiseen. Jaan sydämen tuntoja.
– Itsensä Jumalan eteen ja läsnäoloon asettamista. Kaikki minussa yhtyneenä Jumalaan hyväksyvässä ja rakkaudellisessa läsnäolossa: pelot, ilot, surut, valot, varjot, kaikki. Unified, unity in God.
– Jumalan rakkauden vastaanottamista ja jakamista.
– Mitä Jumala haluaa minun tekevän? Kysymyksiä, ei niinkään välittömiä vastauksia.
– Arvostamme kaikkia spirituaalisia menetelmiä ja harjoituksia.
– Teemoja henkilökohtaisissa keskusteluissa: mikä liittää, mikä erottaa Jumalasta; tapoja saada hyötyä omista kokemuksista.
– Astu harjoituksiin kiitollisena Jumalan läsnäolosta, yhteydestä ja yhdistymisestä häneen. Jumala tahtoo parastamme. Anna Jumalan tehdä työtään itsessäsi.
– Ei tiedon kaatamista, pään vahvistamista, vaan sydämen kuuntelemista ja ymmärtämistä. Pisin matka on päästä sydämeen, tätä matkaa teemme. Pysy missä olet, Jumala on kanssasi.
– Mikä on harjoitusten perimmäinen tarkoitus, tästä taitettu ”harjoitusfilosofien” kesken peistä. Tehdä kutsumusvalintoja elämässä vai oppia rakastamaan enemmän Jumalaa, olla unionissa hänen rakkaudessaan? Jälkimmäinen on ohjaajiemme kanta. Antaa Jumalan rakastaa ja oppia rakastamaan Jumalaa ja palvelemaan.

Eväitä henkilökohtaiseen hengelliseen elämään
– Oman elämän- ja sen spirituaalisen rytmin tunteminen ja kunnioittaminen. Pysy uskollisesti polullasi, mikä sinua auttaa, koskettaa ja sytyttää. Ei kannata sotkea mitä tahansa hyvääkään luettavaa ignatiaanisiin harjoituksiin. Harjoitukset muodostavat rungon ja suunnan, eivät kahleita.
– Jumala loi minut ja rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen. Kuinka jaan saamaani rakkautta? Osa minussa on hyvää, osa ei, miten tämä vaikuttaa?
– Mitä voin tehdä rakastaakseni enemmän muita ja itseäni? Kyse ei ole tasotavoitteista, rakastaa enemmän kohdistuu itseen ja toisiin.
– Rakkaus on ovi pelastukseen. En voi tarjota enkä välittää rakkautta ellei sitä ole itselläni, itseäni kohtaan.
– Kiitä Jumalaa koska voit rakastaa joka päivä tuhansia kertoja itseäsi ja toisia.
– Rukous on puhetta ystävien kesken (Teresa). Jumala rakastaa ja on ystävä. Tulemme ystäviksi koska hän rakastaa.
– Kiitos kun olen luotu, kun saan olla rakkaudellisissa käsissäsi, johda minua. Hyvä valmistava rukous koko elämälle!
– Älä korruptoi itseäsi, rakasta itseäsi. Tärkeintä on rakkaus.
– Rukous muuttaa minua sisältä ja ulkoa, sisäisesti ja ulkoisesti. Miksi? Koska rukous on Jeesuksen rakkauden vaikutusta minussa, ei omaa suoritustani. Miten niin? Come and see! Tule ja näe!
– Kristityn suurinta aktiivisuutta on olla ihminen ihmiselle, ihmisenä lähellä ihmistä, kiireettä läsnä, ajan kanssa!

Jumalan silmin, rakkaudesta käsin
Resistance, sisäinen vastahanka, vastustus on hyvä merkki. Jotain tärkeää on tapahtumassa, tulossa, odotettavissa elämässä. Vastustus voi ilmetä monella tapaa. Ajatusten kiertelynä ja kaarteluna, väsymyksenä, uupumuksena, en viitsi, siirrän asiaan tarttumista, ärsyttää, selittelen. Muista: tämä kaikki on hyvä merkki, älä morkkaa itseäsi vaan jopa iloitse sisälläsi nousevasta vastustuksesta. Siinä kaksi voimaa kamppailee, hyvä ja paha henki. Bad spirit voimistuu kun lähestyn Jumalaa.

Jumalan kokemus ei ole vain sisäinen kokemus. Keho, henki, psyyke, kaikki ovat yhtä. Myös keho rukoilee monin tavoin. Kehollinen ja spirituaalinen kokemus. Voimme olla niin Jumalan vallassa, että tunnemme sen kehossamme. Jumala voi tulla elämäämme haavoittuneisuuden, haavojen ja tyhjyyden kautta. Memory, understanding, will. 3 sielun kykyä, voimaa. Memory=past, will=future + 5 Sense of Being (now). Nämä aspektit yhdessä luovat tietoisuutta ja ymmärrystä Jumalan ja oman todellisuutemme kesken. Auttavat hyväksi kristityksi tulemisessa. Kristityn kokemus= koen kaiken itsessäni, sisäisen ja ulkoisen, kaikki suhteet, synnit, varjot, valot, kaikki armollisesti minua.

Kaikki minussa, kaikki aistit ottavat vastaan ilosanoman hyvää uutista. Application of 5 Senses on tämän rukoilemista. Jumala- kokemukseemme kuuluvat kaikki aistimme. Näkö, kuulo, maku, tunto, haju. Kaikki ruumiillisuus kuuluu mukaan, on meitä, kokee armollista Jumalaa. Jumalaa kaikilla aisteilla - rakkaudessa! Dualistisessa hyvä-paha ajattelussa vastustan vikojani ja syntisyyttäni, jolloin jään niiden pauloihin. Vastustus ei poista vaan lisää syyllisyyttäni ja kuormaani. Viat ja paheet kuten hyveet ovat samaa kokonaisuutta, minua.

Katson kaikkea Jumalan silmin, rakkaudesta käsin. Hyväksyn itseni kaikkineni sellaisena kuin olen. Horisontaalinen elämäni kohtaa minua vertikaalisesti lähestyvän Jumalan. Elämäni saa täysin uuden, kolmannen, tertius- näkökulman. Kaikki minussa kohtaa Jumalan rakkaudessa. Horisontaalisuus ja vertikaalisuus muodostavat ristin, kohtaavat ristillä. Tapahtuu mysteeri, sovitus. Synnit poissa, autuutta oi! Sovitus on lahja. Olen vapaa elämään. Jumala on valmis antamaan lahjaksi koko ajan. Armon kanssa, armon helmassa en katkeroidu, vaan vapaudun
taakoistani. Joka ilta sängyssä ennen nukahtamista voin saattaa pyyntöni Jumalalle ja ottaa vastaan taakka taakalta vapautumisen. Vapaus on tosi hyvää unilääkettä!

Vapaus valita
Kutsuessaan Jeesus ei sanonut: tule ensin täydelliseksi, sitten voit seurata. Ei. Kaikki tulkaa, kaikki kelpaavat kuten Tuomas-messuun tervetulokutsussa. Jumalan ja Jeesuksen kieli on rakkauden kieli. Sitä ei voi selittää. Sen tuntee itsessä, sisällä, sisäisenä tietona. Rakkauden kieli antaa toivoa, onnea, iloa, elämänuskoa, lohdutusta. Jumala kutsuu sinua rakkaudella, rakkauden ja rauhan kielellä. Sisäinen tieto lisää rakkautta, lisääntynyt rakkaus lisää sisäistä tietoa. Tässä on rakkauden jatkuvan kasvun salaisuus, rakkauden kasvun kierre. Tieto ja rakkaus ravitsevat toisiaan.

Ongelma on valintamme, päätöksentekomme. Olemme vapaita valitsemaan. Mitä valitsen? Mihin valintani johtaa? Rakkauden lisääntymiseen vai rakkauden esteiden lisääntymiseen.
Mihin laitan sydämeni? Rahaan, asemaan, uraan, tutkintoihin, tietämiseen, maineeseen, taloon, isompaan taloon, kesämökkiin, talviasuttavaan kesämökkiin, matkustamiseen, moneen asiaan ja kohteeseen. Tämä on ongelmamme. Ansamme, our trap.

Perustelumme ovat oivia: rahan ja vaurauden karttuminen on hyvä asia, voinhan antaa enemmän hyväntekeväisyyteen; asema ja hyvä maine on tärkeä, voin edistää vaikutusvaltaisemmin hyvää. Jne loputtomasti, joka asiassa. On utopia, että kun maailman vaikutusvaltaisimmissa yhteisöissä on hyviä kristittyjä, maailma muuttuu paremmaksi. Köyhän valtion presidentti lupasi parantaa kansan oloja, toimia vain kansansa parhaaksi. Niin hän mielestään teki - matkustamalla paikasta toiseen omalla suihkukoneellaan. Traps, traps, pieniä ja suuria. Kuka minussa valitsee?

Meditaatiosta kontemplaatioon
– Meditaatio on valmistavaa rukousta. Astumme Jumalan läsnäoloon tietoisina hänen läsnäoloonsa tulosta ja siellä olosta. Tuomme koko olemuksemme Jumalan eteen. Jumala odottaa meitä. Meditaatiossa ihmisellä vielä oma osuus ja tehtävä, ei enää kontemplaatiossa. Aloitamme rukouksen ja laitamme kaiken, koko itsemme ja elämämme Jumalan eteen. Tässä olen, Jumala.
– Meditatiivisen tekstinluku: muisti, ymmärrys, sovellus. Lukea teksti ja muistaa; ottaa vastaan tekstin rikkaus itseensä ja elämäänsä; halu tehdä teksti eläväksi omassa elämässä.
– Kontemplaatio: rukoilemme Jumalaa ottamaan menneisyys (memory), tämä hetki (ymmärrys, understanding) ja tulevaisuus (will). Oma osuus poissa, olemme Jumalan kämmenellä. Rukous on lepäämistä ja olemista Jumalan läsnäolossa.
– Totuus ”valuu” päästä sydämeen, teoriasta käytäntöön. Meditaatiossa on hetkiä, joissa tunnen eniten Jumalan läsnäoloa tai vastustan häntä eniten. Kummatkin yhtä arvokkaita. Uudelleen rukoillessani menen näihin pointteihin suoraan. Jumala puhuu meille niissä molemmissa.
– Thomas Keating: The root of prayer is interior silence. Prayer is the laying aside of thoughts. Contemplative prayer is not so much the absence of thoughts as detachment from them. In every kind of prayer the raising of the mind and heart to God can be the work only of the Spirit. Prayer is not the offering of interior acts to God: it is the offering of ourselves, of who and what we are.

Rukoushetki: Mitä teen loppuelämälläni? Millainen ja missä on luvattu maani? Jatkanko selviytymistä, kohtaloni suorittamista, muiden esimerkkien seuraamista, vai alanko ja uskallanko elää? Sisäinen maa, josta tulen, on kuiva, loppuun ammennettu, siellä ei ole elämää. On vain toiston tylsyyttä, tunnotonta suoritusta, pakkoselviämistä, kohteliasta elämisen näyttelemistä.
Luvattu maa on Vapauden maa, the Land of Detachment, lupa tulla, olla ja mennä. Luottamuksen maa. Kaikki mukana ja kaikesta vapaana. Kaiken omani kannan mukanani luvattuun maahan. Kaikki virheeni, heikkouteni, suremattomat suruni, itkemätömät itkuni, nauramattomat nauruni, kaipaukseni, muistoni, memory, menneisyyteni, nykyhetkeni, presence, toivoni, future, tulevaisuuteni.

Kehoni kaikkinensa: jäsenet, elimet, hermoston, tuntemukset, himot, halut, vaistot, tukokset, katkokset, jännitykset, lihakset, tunnemuistot, rasitukset, väärinkohtelun, pakottamisen, hyväksikäytön, elämäntunnon kieltämisen ja sublimoinnin, nautinnot, traumat, tajunnan, hengityksen. Persoonallisuuteni, sieluni, historiani, kokemukseni, sukuni ja sukulaiseni, vahvuuteni, käyttämättömät voimavarani.

Kiitän levollisuudesta, virkistävästä tuulesta, hyvästä hengestä, eheyden tunnusta, tyytyväisyydestä, rakastumisen halusta, läheisyyden luonnollisuudesta, keveästä olosta, sielun pelastumisesta, vuorimaisemasta, havaintoherkkyydestä ja kirkkaudesta, ymmärryksen tuolla puolen käväisemisestä, tunteille herkistymisestä, torjumieni tunteiden sallimisesta.

Kävelyretki vuorelle
Läheiselle vuorelle on ollut mieluisaa tehdä kävelyretkiä. Harjoitusviikkojen päätteeksi kävin sanomassa vuorelle, maisemille, linnuille, metsälle, kukille, sisiliskoille, sudenkorennoille, tuulelle, auringolle, helteen paahteelle ja siimeksen vilpoisuudelle, kaikelle luonnon ihmeelle kiitoksia. Ne ovat ilahduttaneet ja avanneet elämälle suljettuja ikkunoita ja ovia. Niiden avaamista tulen jatkamaan. Enkä vain raottamista, vaan avaamista niin, että voin astua niistä sisälle. Haluan astua sisälle aistien ja aistimisen maailmaan. Hyviä kirjoja aistien avaamisen merkityksestä ja
tavoista olen vuosien varrella lukenut roppakaupalla. Nyt haluan päästä sanoista tekoihin. Haluan aistia maailmaa, Jumalaa, itseäni ja ihmissuhteita kaikilla aisteilla, myös kuudennella. Tässä on tarpeeni ja haluni, tule ja auta, sinä aistien Luoja. Vajaan parin tunnin kävelyretki oli sopivasti voimia kysyvä. Runsas kilometri tasaista kyläteitä, sitten saman verran tosi jyrkkää nousua rinnettä kiemurtelevaa metsätietä. Lämpö hellelukemissa, yli 30 astetta, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Sama takaisin. Onneksi jaloissa oli hyvät lenkkarit, muutoin varsinkin jyrkkä alastulo olisi ollut hankalaa, jopa vaarallista.

Kävelyn aikana pullahti tietoisuuteen mielenkiintoisia tunneyhtymiä: tekohengitys, jaksaminen, aistiminen. Kummunnevat elämänvaiheestani eläkeläisenä, 72-vuotiaana karjalaismiehenä. Käveltyäni runsaan kilometrin jyrkkää rinnettä alaspäin laskeuduin tasaiselle kylätielle. Olin vähällä kaatua selälleni - tasaisella. Etten menisi nenälleni, olin laskeutunut jyrkkää taipaletta vinossa asennossa, selkä reippaasti taaksepäin, ehkä 30 asteen kulmassa. Aistini ja fysiikkani tottui kehon takakenouteen nopeasti ja säilytti asennon vaikkei ollut enää tarvetta. Vinoudesta
tuli hetkessä aisteissani ”normaalia.” Tunne oli vinha, aivan uskomaton. Ikään kuin jokin kaataisi kehoani koko ajan taaksepäin. Näytin varmaan hassulta, kuin Chaplinin teeskenneltyä vinokävelyä. Tällöin välähti. Millaisiin mitä ihmeellisimpiin ”vinoutumiin”, vinoutumia korjaaviin
ja peittävään aistimiseen ja käyttäytymiseen olen huomaamattani tottunut. Tottumus on toinen luonto, yllättävän nopeasti, kaikilla aisteilla. Toistan totuttua, jään tottumusteni kahleisiin enkä huomaa olevani kahlehdittu. Päinvastoin ihan normaali, oma itseni. Tuttu turvallinen mekaaninen itseni, tunnollinen selviytyjä. Elämisenarvoista elämää.

”Tekohengitys, jaksaminen, aistiminen. ” Vinossa kävely luonnon helmassa kosketti salaperäisellä tavalla aistejani. Tasapainoaistin kautta muitakin aistejani. Harjoitusviikkojen erityinen siunaus on kaikkien aistien elämään rohkaistuminen itsessä, ihmissuhteissa ja Jumalasuhteessa. Jumalaa ja elämää kaikilla aisteilla. Tästä löydöstä olen riemuissaan kuin lapsi opittuaan ajamaan polkupyörällä. Hei, minähän pysyn pystyssä ihan itse! Hei, minähän olen aistiva ihminen ihan itse.
On lupa, jopa Jumalan lahja saada tuntea, maistaa, kuulla, nähdä, haistaa. Tämän kaiken olen tiennyt iät ja ajat. Nyt haluan päästä käytännön tasolle. Haluan vapautua aistieni elämää rajoittavista ja estävistä tottumuksista. Haluan päästä pidättelystä, kontrolloinnista ja säätelystä vapaaksi elämää luovalla tavalla. Aistimaailmalle rohkaistuminen vapauttaa, näin unelmoin, kahlehtimaani tunne- ja muuta voimaa. Tekohengitystä en toivon mukaan enää tarvitse.

Viides harjoitusviikko
Neljän harjoitusviikon jälkeen alkaa viides viikko mikä kestää koko loppuelämämme. Se onkin pitkä, olemme silloin kotona takaisin arjen elämässä, poissa luostarimaisen hiljaisuuden suojasta. Kaksi tärkeää asiaa edessä: rukous, rukoushetkistä huolehtiminen ja henkilökohtainen opastus, hengellinen ohjaaja. Kuvittele miten elämäni jatkuu, mikä muuttuu ja miten neljän harjoitusviikon
jälkeen. Ajankäytössä, rukouselämässä, työssä, harrastuksissa, ihmisten kohtaamisissa, ihmissuhteissa, muussa. Millainen tulee olemaan viikon ja päivän rakenne? Meidän tulee syntyä uudelleen joka päivä. Tultava lapsen kaltaiseksi, joka kävelemään opetellessaan katsoo luottavaisesti äitiä silmiin, kompastelee, kaatuu ja ponnistelee ylös hoiperteleville jaloilleen ja jatkaa silmät loistaen kädet äitiä kohti ojentuneina taaperrustaan kohti äidin syliä. Sama meillä, katse ja askel kohti Jeesusta, hoiperrellessamme ja kaatuessamme takaisin jaloillemme, katse ja askeleet kohti Jeesusta. Sama suunnasta eksyessämme, takaisin Jeesuksen katseen suuntaan. Päivästä toiseen, vuodesta vuoteen. Joka aamu on armo uusi.
Eilinen taakka oli eilinen.
Huomisen varjo vasta huomisen.
Ja joka aamu uudestaan ikuista matkakumppania tervehtiä saan:
Hyvää huomenta Herrani Jeesus!
Hyvää huomenta Ilo!
Hyvää huomenta Rauha!
Hyvää huomenta Armo!
Erzebet Turmezei, unkarilainen runoilija, Anna-Maija Raittilan herkkä käännös.