Isä Josep Marian alustus 2010

Isä Josep Marian alustus Roihuvuoren seurakuntasalissa 17.2.2010

Miten asennoidumme kristittyinä synnin suhteen

A. Johdanto


Ignatiuksella oli Manresassa hengellisiä vaikeuksia ja omantunnontuskia menneen elämänsä synneistä, joita hän tunnusti ja tunnusti tuntematta saaneensa niitä anteeksi. Niinpä hän etsi rippi-isiä ja hengen miehiä, jotka neuvoillaan vapauttaisivat hänet näistä omantunnonvaivoista. Hän tapasi erään tohtori de la Seon, erittäin hurskaan miehen, joka saarnasi siellä, tunnusti hänelle ja käytti hänen menetelmiään päästäkseen tuskistaan...kirjoitti syntinsä...mutta omantunnontuskat jatkuivat vain ja tekivät hänelle paljon vahinkoa. Hän tuhosi itseään. Hän syytti itseään niin paljosta. Niin piinattu hän oli, että hänelle tuli ajatus lopettaa elämänsä. Mutta hän ei kuitenkaan tehnyt niin, koska se oli synti. Sitten hän päätti paastota niin kauan, että Jumala ottaisi pois hänen omantunnontuskansa. Mutta sekään ei auttanut. Kaikki kovuus itseä kohtaan, säkkiin pukeutuminen, almuilla eläminen, päivittäiset seitsemän tuntia rukousta luolissa, välinpitämättömyys itsensä, kynsien, tukan hoidossa, asuminen köyhien kanssa sairaalassa...kaikkinainen itsensä rankaiseminen ja julkinen nöyryyttäminen eivät hyödyttäneet mitään, aina vain hän oli syyllinen ja tuhosi itseään. Niin tyytymätön hän on, että haluaa luopua elämästään Herralle antautuneena...siitä ei ole mihinkään, hän ei löydä iloa ja rauhaa Jumalassa.

Ignatius ei voinut tukeutua omien töittensä vanhurskauteen sen enempää kuin kykeni fariseuskaan publikaanin vastakohtana.

Jos tunnette itsenne syyllisiksi kuten Ignatius, niin rohkeutta vain, olette hyvällä tiellä tulossa pyhiksi sääntökunnan perustajiksi.

Miksi Ignatiusta tuhoaa sellainen syyllisyys menneisyydestä?

Koska hän asennoitui siihen huonolla tavalla.

Miten asennoitua kristittyinä syyllisyyteen?
Miten asennoitua inhimillisesti syntiin ja syyllisyyteen?
Miten elää lohdutettuina, iloisina, onnellisina syyllisyytemme kanssa?

a. Jotta emme tuhoaisi itseämme. Sillä usein olemme tuhonneet paljon synnillä, syyllisyydellä, jonka synnin kokemus tuo mukanaan. Koska usein olemme joutuneet itseään halveksivan, itseään rankaisevan minän vallan alle. Eikä meistä ole tullut itsemme ystäviä ensin voidaksemme sitten olla sitä muille.

b. Auttaaksemme toisia heidän synnin, syyllisyyden ja epäilyksien kokemuksissaan. Kaikki olemme, meidät on kutsuttu olemaan, välittäjinä sovituksessa Jumalan kanssa, parantajina epäterveesti syyllistetyille sydämille. Kaikki meidät on kutsuttu olemaan haavoitettuja parantajia. Mutta sellaisia, jotka osaavat käyttää muitten kanssa niitä öljyjä, jotka ovat parantaneet tai parantavat heidän haavansa.


Se on inhimillinen kokemus aivan kuten halukin; jos halu on kuin purukumi, johon kaikki tarttuu, jää vähän tilaa Jumalalle... Syyllisyys on kuin palava kekäle, josta emme tiedä, miten siihen koskea. Jollemme koske siihen, ei ole puhdistusta, jos koskemme, poltamme itsemme. Kaiken kaikkiaan, emme tiedä kovin hyvin, mitä tehdä syyllisyyden kanssa. Kylläkin kaikki tunnemme syyllisyyttä, kaikki tarvitsemme puhdistusta... Miten asennoituisimme inhimillisesti syyllisyyteen polttamatta itseämme, tuhoamatta itseämme ihmisinä?

B. Kolme asennetta syyllisyyden suhteen

Ensimmäinen, mitä näytämme tekevän syyllisyyden suhteen, on käyttää puolustusmekanismeja.

1. Heittää palava kekäle toisille (projektion mekanismi)

Kuten ne jotka halusivat heittää kivillä syntistä naista. Syyttää muita ennemminkin kuin tunnistaa oma syyllisyyteni tai yhteinen syyllisyys. Siitä Jeesus sanoo meille: Se joka on vapaa synnistä, heittäköön ensimmäisen kiven. Emme voi heittää omia syyllisyys-kiviämme toisille. Se on syntipukkien etsimistä. Syyllisyyden siirtämistä itsemme ulkopuolelle (vanhemmille, isovanhemmille, isovanhempien isovanhemmille, esimiehelle, esimiehen tädille, seurakunnalle, kirkolle, rakenteille, muuttuvalle ajankohtaiselle kulttuurille...)

Aggressiivisuuden tyyppi: Suora aggressiivisuus muita kohtaan

Tulos: Tuottaa välittömästi tuhon itselle. On kuin heittäisi kiviä omaan kattoonsa, koska toisilla on taipumus palauttaa ne minulle. Tällä on tapana päätyä siihen, että poltamme itsemme bumerangi-ilmiön vuoksi.

2. Tarttua siihen titaanilapasilla (kieltämisen mekanismi)

En tunne sitä, koska titaanilapasilla suojattuna en polta itseäni, syyllisyyttä ei tunne, mutta se on olemassa. En sitä katso, mutta se on. Koska minä en sitä periaatteessa tunne, mutta toiset kylläkin, kun heitä lähestyn. Poltan heitä ja he sanovat sen minulle.

Aggressiivisuuden tyyppi: piiloaggressiivisuus toisia kohtaan, ei valkoisin käsinein vaan titaanisin.

Tulos: yleensä sama kuin edellisessä, mutta pidemmän päälle. Tuhoutunut minä. Käsine lopulta kuluu ja tuloksena poltan itseni. Psykosomaattiset vaivat, emme tiedä, miksi saan tämän mahahaavan, riippuvuuksia...

3. Nielaista itse polttava kekäle (sisäistämisen mekanismi)
Kuvitelkaapa mitä tapahtuu.. ensin nielaistaan se ja sen päälle juodaan pullo viskiä...kaikki palaa sisä- ja ulkopuolella. Nämä ovat viehättyneitä itsensä ruoskimiseen. Antavat syyllisyyden tyrannisoida itseään.

Aggressiivisuuden tyyppi: sisäisesti rankaiseva aggressiivisuus, erittäin itsetuhoista. Pistellään itseä veitsellä.

Tulos: Hyvin palanut, hyvin katkeroitunut, hyvin masentunut ihminen. Itsensä uhri.

4. Panna hehkuva kekäle uuniin, jotta voi keittää, puhdistaa, mutta polttamatta taloamme.
Ei ole kyse palavan kekäleen heittämisestä toista kohti, toisten syyllistämisestä. Ei titaanikäsineitten käyttämisestä ja syyllisyyden kieltämisestä. Ei ole kyse kekäleen nielemisestä eli itsensä syyllistämisestä. Ei ole kyse mistään näistä kolmesta asenteesta. Ei syyllisyyden pakenemisesta, ei siihen heittäytymisestä ja sen vangiksi jäämisestä.

Aggressiivisuuden tyyppi: aggressiivisuutta ei ole, tulikekäle on uunissa, sitä ei käytetä ketään vastaan. Se ei polta ketään.

Tulos: Pietari, Luukkaan 7 luvun syntinen nainen, Sakkeus. Ei Juudas.

Kaksi johtopäätöstä:
1. Meille on tarpeen, ettemme nielaise syyllisyyttä, polttavaa kekälettä, jotta se ei polttaisi meitä ja päätyisi tappamiseen kuten Juudaalla. Hehkuvan kekäleen tyrannisoimat eivät ole ihmisiä vaan hiiltä.
Tarvitsemme parantajia, jotka antavat salvoja ja öljyjä niin monille haavoittuneille.

2. Tarvitsemme syyllisyyttä, polttavaa kekälettä, joka puhdistaa meidät, jotta emme jäisi synnin vankilaan haluamatta tunnistaa sitä, vaille kääntymystä. Ilman polttavaa kekälettä ei ole kääntymystä.

Tarvitsemme sellaisia profeettoja, jotka sylkäisevät syntimme päin kasvoja kuten Naatan Daavidille (2 Samuelin kirja 12), aina silloin kun haluamme kieltää syntimme pukeutumalla titaanilapasiin. Tai kun haluamme heittää sen toisille ja pestä omat kätemme kuten Pilatus, joka sanoi, että syyllisyys oli juutalaisten johtajien.